Tutustuimme avokanoottimelontaan

Tutustuminen avokanoottimelontaan järjestettiin la 15.9 Sipoonrannassa. Tapahtumassa kouluttajana toimi Eppu (Stefan Blomqvist, punakettu.com). Koulutuksen tarkoituksena oli antaa valmiuksia melontaan avokanooteilla ja jatkokouluttautumiseen EPP2 avokanootti -tasolle, sekä rikastuttaa enimmäkseen merikajakkimelontaa harrastaneiden kokemuksia eri melonnan muodoista. Koulutukseen sisältyi teoriaosuus maissa ja käytännön harjoittelua vesillä. Koulutus kesti yhteensä noin neljä tuntia.

Koulutuksessa käytettiin pääasiassa yhdelle hengelle tarkoitettuja solo-avokanootteja. Koulutus aloitettiin tutustumalla avokanoottien ominaisuuksiin sekä siihen, miten niissä kuuluisi olla ja meloa.

20180915_110205.jpg

Teoriaosuuden jälkeen aloitettiin harjoittelu vesillä. Vaikka ei ehkä uskoisi, saattaa tällainen solo-avokanootti tuntua tottumattomalle heti alkuun hieman kiikkerältä, mutta siihen tottuu nopeasti. Harjoittelussa auttoi osallistujien aikaisempi melontakokemus kajakilla ja sitä kautta tiettyjen perusasioiden hallinta, mutta avokanoottimelonta osoittautui silti yllättävän tekniseksi lajiksi. Lauantai oli melko tuulinen päivä, joten siirryimme harjoittelemaan melontatekniikoita kaislikon suojaan. Varsinkin sivutuuli vaikuttaa avokanoottiin huomattavasti voimakkaammin kuin kajakkiin.

Harjoittelimme mm. eteenpäin melontaa j-vetoa käyttäen, kääntymistä kaarivedoin ja etuperäsintä käyttäen, sivuttain siirtymistä, sekä melontaa eri asennoissa. Näillä eväillä voisimme jo lähteä kokeilemaan avokanoottimelontaa. SKK:lla on muutama avokanootti hankittuna jäsenten käyttöön. Avokanoottimelonnan koulutusta on tarkoitus jatkaa ensi keväänä esim. EPP2 muodossa.

Koulutuksesta onnellisesti selvinneet osallistujat ryhmäkuvassa, tästä kuvasta kiitos Eppulle:

IMG-20180918-WA0000

Vastaa